Siirry suoraan sisältöön

Hankkeen rahoitus ja liittymän hinta

Keväjärven kylä ilmakuvassa helmikuussa 2021.

Lapin ELY-keskus rahoittaa 2021-2027 välisellä ohjelmakaudella kyläverkkoja maaseuturahastosta. Rahoituksen määrä on 70% tukikelpoisista kustannuksista. Yksityistä rahoitusta hankkeen toteuttamiseen tarvitaan 30%, josta osa voi olla talkootyötä. Talkootyön määrä pienentää suoraan liittymän hintaa. Tukikelvotonta on verkon viimeinen 100 metriä ja kiinteistössä sisällä tehtävät työt eli käytännössä talokaapeli.

Talkootyön merkitys hankkeen onnistumiselle on erittäin suuri. Talkootyö vähentää maksettavia suoria kuluja ja lisää hankkeelle maksettavaa julkista tukea. Talkootyön arvo lisätään hankkeen kokonaiskustannuksiin josta 70% tuki maksetaan. Talkootyö antaa lisäksi mahdollisuuden tutustua paremmin kyläläisiin joita et välttämättä vielä tunne ja mahdollisuuden tavata vanhoja tuttuja.

Vastaavanlaisissa kyläverkkohankkeissa liittymismaksu on ollut noin 1000 euroa ja käyttömaksu noin 40 euroa kuukaudessa 100 Mbit/s laajakaistaliittymälle. Hankkeen toteutumiseksi vaaditaan hankehakemusta varten kartoitus taloudellisesta sitoutumisesta, jonka vuoksi kyselyssä kartoitetaan kiinnostusta 1500 euron hinnalla. Liittymismaksun voi maksaa useammassa erässä.

Mikäli yksittäisen valokuituliittymän Keväjärvelle hankkisi ilman kyläverkkohanketta kaupalliselta operaattorilta tulisi se maksamaan vähintään 10 000 euroa.

Alla olevassa kuvaajassa on listattuna jo toteutuneiden kyläverkkohankkeiden kokonaiskustannukset.